Polku itsesi äärelle

Onnea etsitään usein uusista asioista ja ympäristöistä, mutta harvoin omasta itsestä. Haluamme innostaa ihmisiä ja yhteisöjä oivaltamaan oman hyvinvointinsa merkityksen heitä itseään kiinnostavan tekemisen ja kokemisen kautta.

Uumen-hetket ovat muistuttamassa meitä kaikkein tärkeimmästä: kun itsellä on hyvä olo, sitä pystyy jakamaan myös läheisimmilleen. Teemme usein pieniä palveluksia muille – ja on tärkeää muistaa, että niitä on syytä tehdä myös itselleen. Kyse ei ole ihmetempuista tai radikaalista elämänmuutoksesta, vaan helposti saavutettavista ja inspiroivista tavoista itsensä kehittämiseen. Oivalluksen hetket voivat syntyä yhdessä tai yksin koetuista elämyksistä, oltiinpa sitten luontoretkellä tulen äärellä, metsämeditaatiossa tai viikonlopun pituisella hiljaisuuden retriitillä. Joskus taas kaikki mitä tarvitaan, on syvälle kolahtavat viisaat sanat ja itsensä kuunteleminen. 

Uumen tarjoaa helppoja askelia matkaa aloittaville – ainutlaatuinen kokemus voi viedä mukanaan ja muuttaa elämäntapoja pysyvämmin, mutta myös ajatuksia herättävää sisältöä heille, jotka ovat jo pitkällä itsensä kehittämisessä. Matkamme alkaa yritysten hyvinvoinnin yhteistyökumppanina, mutta vuoden 2021 alussa palvelumme laajenevat kaikkien saataville. Koska jokaisen polku on erilainen, räätälöimme palvelumme eri tarpeisiin ja lähtökohtiin sopiviksi, askel kerrallaan. Astu rohkeasti mukaan, sen jälkeen kaikki on mahdollista.

Ensimmäisen askeleen ottaminen on helppoa

Taso 1 kuva

Sopii myös ensikertalaiselle

Lyhyiden harjoitusten ja matalan kynnyksen tekemisen kautta itseensä ja omaan hyvinvointiin tutustuminen on helppo aloittaa. 

Tutustu palveluihin
Taso 2 kuva

Syvenny ihan rauhassa

Useamman tunnin pituisissa tuokioissa rauhoittumiselle otetaan aikaa ja omassa hyvinvoinnissa sukelletaan pintaa syvemmälle.

Tutustu palveluihin
Taso 3 kuva

Oivalla ja uskalla

Retriiteissä ja koko päivän ohjelmissa pysähdytään itsemme ääreen perinpohjaisesti ja etsistään oivalluksia sieltä, minne et vielä ole rohjennut katsoa.

Tutustu palveluihin